Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja

Lopella sijaitseva "Marskin maja" on tänä päivänä hyvin suosittu vierailukohde, ja sen erikoinen tarina antaa sille erityistä lisäarvoa. Metsästysmajan rakensi ja lahjoitti Ylipäällikölle kenraalimajuri Erkki Raappanan komentama 14. Divisioona, joka oli jatkosodan maineikkaimpia joukkoja. Divisioona oli taistellut Rukajärven suunnalla ja vastannut siellä 180 km pituisen rintaman valvomisesta. Ylipäällikkö itse arvosti suuresti tätä divisioonaa, mistä osoituksena divisioona oli suoraan Päämajan alaisuudessa. Divisioonan korpisoturit rakensivat majan Ylipäällikölleen hänen täyttäessään 75 vuotta 4. kesäkuuta 1942. Rakennusmateriaalin he valitsivat huolellisesti ympäröivän erämaan ikihongista. Myös onnitteluadressi oli taidokkaasti kaiverrettu honkalankkuun. Alunperin Lieksajärven Keihäsniemeen rakennettua majaa ruvettiin heti alusta alkaen kutsumaan Marskin majaksi. Mannerheim pääsi tutustumaan metsästysmajaan vasta syksyllä.

Alunperin Lieksajärven rannalle Raja-Karjalaan pystytetty Marskin maja on nykyisin Lopen Puneliajärven rannalla.

Maja siirretään Lopelle

Syksyllä 1944 alkoi sodan lopputulos olla näkyvissä. Tällöin maja päätettiin purkaa ja siirtää Suomen puolelle. Professori Erik Lönnroth sai tehtäväkseen löytää uuden paikan, jonka tuli mahdollisimman paljon muistuttaa alkuperäistä. Hän löysikin tällaisen paikan Lopelta Puneliajärven rannalta mailta. Tänne maja pystytettiin uudelleen. Maa-alueen omistaja Paavo Kassari kieltäytyi myymästä maa-aluetta Mannerheimille, tämä puolestaan kieltäytyi ottamasta sitä vastaan lahjana. Kauppakirja allekirjoitettiin huhtikuussa 1945, kauppasummaksi oli sovittu 50.000 markkaa ja Mannerheimista tuli 4,18 ha omistaja. Hän totesikin leikkisästi tämän olevan ensimmäinen maa-alue, jonka hän omistaa Suomessa. Mannerheim maksoi kauppasumman shekillä, jota ei ilmeisesti koskaan lunastettu.

Mannerheim kävi Lopen majalla kaikkiaan kahdeksan kertaa lähimpien kenraaliensa sekä adjutanttiensa seurassa. Hän oli aina nauttinut vierailuistaan majalla, sitä ympäröivän luonnon kauneudesta ja rauhasta. Luovuttuaan tasavallan presidentin virasta hän päätti siirtää majan nuorempiin käsiin.

Suomen Marsalkka Mannerheimin metsästysmajayhdistys

Huhtikuun 2. päivänä 1948 hän lahjoitti Metsästysmajan Suomen Metsästäjäliitolle, joka perusti majan hoitamista varten erityisen Sisula-säätiön. Ajan kuluessa majan ylläpito ja hoito vaativat yhä enemmän varoja, eikä Metsästäjäliitolla ollut niitä tarpeeksi majan kunnossa pitämiseksi. Tällöin professori Heikki Reenpää kääntyi kenraalimajuri Adolf Ehrnroothin puoleen tiedustellen voisiko hän auttaa tässä asiassa. Hänen eri upseerijärjestöjen kanssa käymät keskustelut johtivat siihen, että neljä upseerijärjestöä – Jääkäriliitto, Kadettikunta, Upseeriliitto sekä Suomen Reserviupseeriliitto – muodostivat yhdessä vuonna 1957 Suomen Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja ry:n. Sen omistukseen ja hallintaan luovutettiin maja maa-alueineen ja rakennuksineen. Vuonna 1959 maja avattiin yleisölle. Myöhemmin rakennettiin yleisöä varten vielä erillinen kahvilarakennus. Marskin Majan kokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1992 avattu kenttävartiomuseo.

Majalla ovat sittemmin vierailleet kaikki Suomen presidentit: Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen, sekä monia korkea-arvoisia ulkovaltojen edustajia. Vieraille tarjotaan ateria, joka noudattaa Mannerheimin kerran majalla vierailleen tarjoaman aterian ruokalistaa. Ensin tarjotaan karjalanpiirakoita ja munavoita, sitten hirvenpaistia (sitä ei aina ole saatavilla, ja tällöin se korvataan lampaansatulalla). Jälkiruuaksi on lettuja lakkahillon kera. Ruokajuomana on Marskin ryyppyä alkuruuan yhteydessä, pääruuan siivittää punaviini ja lettujen kera tarjotaan Sandemanin portviiniä. Maittavaa ruokaa on tarjolla kaikille Marskin majan vieraille alueella olevassa ravintolassa.

Teksti perustuu Vera von Fersenin kirjoittamaan perinnesäätiön historiaan, joka on julkaistu Ratsastajapatsasvaltuuskunnasta perinnesäätiöksi kirjasena vuonna 2005.


Säätiö tukee Säätiön historiaa Säätiön hallituksen jäsenet Ratsastajapatsas Louhisaari Marskin maja		Etusivu > Säätiö > Marskin maja Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja Lopella sijaitseva "Marskin maja" on tänä päivänä hyvin suosittu vierailukohde, ja sen erikoinen tarina antaa sille erityistä lisäarvoa. Metsästysmajan rakensi ja lahjoitti Ylipäällikölle kenraalimajuri Erkki Raappanan komentama 14. Divisioona, joka oli jatkosodan maineikkaimpia joukkoja. Divisioona oli taistellut Rukajärven suunnalla ja vastannut siellä 180 km pituisen rintaman valvomisesta. Ylipäällikkö itse arvosti suuresti tätä divisioonaa, mistä osoituksena divisioona oli suoraan Päämajan alaisuudessa. Divisioonan korpisoturit rakensivat majan Ylipäällikölleen hänen täyttäessään 75 vuotta 4. kesäkuuta 1942. Rakennusmateriaalin he valitsivat huolellisesti ympäröivän erämaan ikihongista. Myös onnitteluadressi oli taidokkaasti kaiverrettu honkalankkuun. Alunperin Lieksajärven Keihäsniemeen rakennettua majaa ruvettiin heti alusta alkaen kutsumaan Marskin majaksi. Mannerheim pääsi tutustumaan metsästysmajaan vasta syksyllä. Alunperin Lieksajärven rannalle Raja-Karjalaan pystytetty Marskin maja on nykyisin Lopen Puneliajärven rannalla. Maja siirretään Lopelle Syksyllä 1944 alkoi sodan lopputulos olla näkyvissä. Tällöin maja päätettiin purkaa ja siirtää Suomen puolelle. Professori Erik Lönnroth sai tehtäväkseen löytää uuden paikan, jonka tuli mahdollisimman paljon muistuttaa alkuperäistä. Hän löysikin tällaisen paikan Lopelta Puneliajärven rannalta mailta. Tänne maja pystytettiin uudelleen. Maa-alueen omistaja Paavo Kassari kieltäytyi myymästä maa-aluetta Mannerheimille, tämä puolestaan kieltäytyi ottamasta sitä vastaan lahjana. Kauppakirja allekirjoitettiin huhtikuussa 1945, kauppasummaksi oli sovittu 50.000 markkaa ja Mannerheimista tuli 4,18 ha omistaja. Hän totesikin leikkisästi tämän olevan ensimmäinen maa-alue, jonka hän omistaa Suomessa. Mannerheim maksoi kauppasumman shekillä, jota ei ilmeisesti koskaan lunastettu. Mannerheim kävi Lopen majalla kaikkiaan kahdeksan kertaa lähimpien kenraaliensa sekä adjutanttiensa seurassa. Hän oli aina nauttinut vierailuistaan majalla, sitä ympäröivän luonnon kauneudesta ja rauhasta. Luovuttuaan tasavallan presidentin virasta hän päätti siirtää majan nuorempiin käsiin. Suomen Marsalkka Mannerheimin metsästysmajayhdistys Huhtikuun 2. päivänä 1948 hän lahjoitti Metsästysmajan Suomen Metsästäjäliitolle, joka perusti majan hoitamista varten erityisen Sisula-säätiön. Ajan kuluessa majan ylläpito ja hoito vaativat yhä enemmän varoja, eikä Metsästäjäliitolla ollut niitä tarpeeksi majan kunnossa pitämiseksi. Tällöin professori Heikki Reenpää kääntyi kenraalimajuri Adolf Ehrnroothin puoleen tiedustellen voisiko hän auttaa tässä asiassa. Hänen eri upseerijärjestöjen kanssa käymät keskustelut johtivat siihen, että neljä upseerijärjestöä – Jääkäriliitto, Kadettikunta, Upseeriliitto sekä Suomen Reserviupseeriliitto – muodostivat yhdessä vuonna 1957 Suomen Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja ry:n. Sen omistukseen ja hallintaan luovutettiin maja maa-alueineen ja rakennuksineen. Vuonna 1959 maja avattiin yleisölle. Myöhemmin rakennettiin yleisöä varten vielä erillinen kahvilarakennus. Marskin Majan kokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1992 avattu kenttävartiomuseo. Majalla ovat sittemmin vierailleet kaikki Suomen presidentit: Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen, sekä monia korkea-arvoisia ulkovaltojen edustajia. Vieraille tarjotaan ateria, joka noudattaa Mannerheimin kerran majalla vierailleen tarjoaman aterian ruokalistaa. Ensin tarjotaan karjalanpiirakoita ja munavoita, sitten hirvenpaistia (sitä ei aina ole saatavilla, ja tällöin se korvataan lampaansatulalla). Jälkiruuaksi on lettuja lakkahillon kera. Ruokajuomana on Marskin ryyppyä alkuruuan yhteydessä, pääruuan siivittää punaviini ja lettujen kera tarjotaan Sandemanin portviiniä. Maittavaa ruokaa on tarjolla kaikille Marskin majan vieraille alueella olevassa ravintolassa. Teksti perustuu Vera von Fersenin kirjoittamaan perinnesäätiön historiaan, joka on julkaistu Ratsastajapatsasvaltuuskunnasta perinnesäätiöksi kirjasena vuonna 2005.