Toinen perinnesäätiön sotahistorian palkinto Pentti Airiolle
Edistääkseen sotahistoriallista tutkimusta Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö myöntää joka toinen vuosi sotahistorian palkinnon, jonka suuruus on 5.000 euroa. Järjestyksessään toinen palkinto on myönnetty Pentti Airiolle hänen tohtorinväitöskirjastaan ”Yrjö Keinonen – uudistajaksi asetettu”.
Kenraali Yrjö Keinonen on ollut yksi kiistellyimmistä puolustusvoimain komentajista. Sotatieteiden tohtori, prikaatikenraali Pentti Airio on tohtorinväitöskirjallaan ”Yrjö Keinonen – uudistajaksi asetettu” ratkaisevasti rikastuttanut hänestä aiemmin vallinnutta kuvaa. Airion tutkimusaihe on erittäin perusteltu ja osuva, ja se on vaatinut myös suurta tutkijanrohkeutta. Sinnikkäästi ja ennakkoluulottomasti puurtamalla Airio on onnistunut upottamaan tutkimuksellaan monta myyttiä, mutta tuonut samalla päivänvaloon paljon uutta, kovaa ja dramaattistakin tietoa.
Yksi Pentti Airion tutkimuksen tärkeimpiä saavutuksia on se, että sen tiedot tulevat hyödyttämään merkittävällä tavalla sitä tulevaa tutkimusta, joka pureutuu 1960-luvulla harjoitettuun YYA-sopimukseen pohjautuvaan puolustuspolitiikkaan sekä puolustusvoimain korkeimman upseerijohdon ja toisaalta ylipäällikkö presidentti Urho Kekkosen, tämän poliittisten luottomiesten ja Neuvostoliiton asevoimien edustajien välisiin suhteisiin.
Toista sotahistorian palkintoa tavoitteli kaikkiaan 19 teosta. Valintatoimikunnan mielestä teosten taso oli vaihteleva, mutta joukossa oli muutamia hyvin korkeatasoisia sotahistoriallisia tutkimuksia.
Ensimmäinen perinnesäätiön sotahistorian palkinto myönnettiin vuonna 2006 FT, dosentti Lasse Laaksoselle hänen kirjastaan ”Eripuraa ja arvovaltaa. Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen”.
Päätöksen palkittavasta työstä tekee säätiön hallitus erillisen valintatoimikunnan esityksestä. Tämän vuotisen palkinnon valintatoimikuntaan kuuluvat säätiön hallituksen edustajina kenraalimajuri Sami Sihvo (valintatoimikunnan puheenjohtaja) ja pääsihteeri Pekka Kouri sekä historiatutkimuksen asiantuntijoina professori Ohto Manninen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja VTT, dosentti Jari Leskinen. Seuraavan kerran sotahistorian palkinto jaetaan vuonna 2010.

