Säätiö

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö on vuonna 1973 perustettu säätiö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on Suomen Marsalkka Mannerheimin muiston vaaliminen. Lisäksi säätiö tukee taloudellisesti Suomen sotia koskevan sotahistorian tutkimustyötä sekä suomalaisten upseerien koulutusta.

Säätiön peruspääoman muodosti aikanaan Suomen Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsasvaltuuskunnan tarkoitukseen luovuttamat varat.

Säätiön tarkoitus ja tehtävät

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön tarkoituksena on sääntöjen mukaan koota ja käyttää varoja

  1. Suomen Marsalkka Mannerheimin muiston vaalimiseen

  2. Suomen sotia koskevan sotahistorian tutkimustyön edistämiseen

  3. Suomalaisten upseerien koulutustason kohottamiseen

Tässä tarkoituksessa säätiö voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä antaa taloudellista tukea edellä mainittuihin tarkoituksiin.

Säätiön toiminta

Säätiö toteuttaa tehtäväänsä myöntämällä apurahoja sekä järjestämällä tilaisuuksia. Säätiö järjestää vuosittain kunnianosoituksia Suomen Marsalkka Mannerheimin kuolinpäivänä 28.1. Hietaniemessä ja syntymäpäivänä 4.6. ratsastajapatsaalla. Lisäksi säätiö järjestää muita Mannerheim –aiheisia tilaisuuksia. Vuosina 2001 ja 2011 säätiö on järjestänyt Mannerheim -konsertteja. Seutaava konsertti järjestetään Mannerheimin syntymän 150 -vuotisjuhlavuonna 2017.

Hallitus 2016

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön hallituksen puheenjohtajana toimii kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola ja varapuheenjohtajana pääsihteeri, everstiluutnantti Pekka Kouri. Säätiön hallituksen jäseninä toimivat lisäksi FM Vera von Fersen, toiminnanjohtaja, prikaatikenraali Pertti Laatikainen, toimitusjohtaja, majuri Tapio Peltomäki ja puheenjohtaja, everstiluutnantti Jari Rantala. Säätiön asiamiehenä toimii VTM Janne Kosonen

Yhteystiedot

Kaikissa Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön toimintaan liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä säätiön asiamieheen.

Asiamies

Toiminnanjohtaja Janne Kosonen
Puh 050 - 5810 819
Sähköposti: asiamies@mannerheiminperinnesaatio.fi